Das Leben in Wien

Terve!
Sori että on kestänyt näin luvattoman kauan viime kirjoituksestani! Monet ovat jo vaatinet päätäni vadilla, joten tästä lähin lupaan yrittää kirjoittaa tänne useammin!
Näitä paria viimeistä viikkoa voi tosissaan kutsua laiskuuden viikoiksi, kaiken muun paitsi treenin kannalta. Treenin ohella oonki vaan löhöilly sohvalla, syöny hyvin ja lukenu hitosti. Laiskuuteni on mennyt jopa niin pitkälle etten ole jaksanut käydä ostamassa edes julkisen liikenteen kuukausikorttia, vaan olen joutunut tarkkailemaan wieniläisten tarkastajien perään. Vaikka heitä kutsutaankin nimillä Schwartzjacken(mustatakit) tai Schwartze(mustat), he liikkuvat aina siviilivaatteissa. Heidän kutsumanimensä on peräisen ajalta ennen ajanlaskumme alkua, kun Vindobonasta tuli osa Rooman keisarikuntaa noin vuoden 15 e.a.a. tienoilla. Roomalaiset toivat mukanaan kaikkea ikävää Vindobonaan, ennen kaikkea mustatakkiset tarkastajat, jotka alkoivat terrorisoida paikallisten rehellisten alkuperäisasukkaiden vossikkaliikennettä vaatien heitä maksamaan siitä Rooman keisarikunnalle. Tästä toimesta johtuen wieniläiset eivät pidä tarkastajia suuressa arvossa ja puhutaankin, että tarkastajiksi menevät töihin vain kaikista tyhmimmät ihmiset. Kunnon wieniläinen pummi onkin niin tottunut väistelemään heitä, että hän pystyy aistimaan heidät jo paria asemaa ennen kuin he astuvat metroon. Vaikka itsellänikin virtaa suonissa kunnon germaaninen veri, polveudunhan suoraan kuuluisasta germaanipäällikkö Odoacer Munanmurskaajasta, joka tunnetaan muun muassa viimeisen roomalaisen keisarin, Romulus Augustuksen, pakottamisesta luopumaan vallastaan ja tietenkin nimensä veroisesti hänen munien murskaamisesta, en pysty ainakaan vielä heitä aistimaan ja siksi onkin syytä olla varuillaan! Tämä siis kaikille wienissä (pummilla)matkustaville tiedoksi! Tosin helpoin tapa välttää sakkomaksu on puhua suomea tai englantia, tarkastajat kun eivät ilmeisesti ole mitään kielimiehiä.
Elämä täällä Wienissä on muutenkin täysin raiteillaan, saksa sujuu jo huomattavasti paremmin kuin tänne tullessani, treenikaverit ovat todella hyviä tyyppejä ja se ystävällisyys ihmisten välillä mistä olen puhunut, on todella mukavaa. Esimerkiksi tänään tavatessani ensimmäisen kerran kerroksessani asuvan 70-80 vuotiaan mummon hän kysyi minulta hymyillen: "Mistä asti täällä on noin komeita poikia asunut?". Todellinen päivänpelastus! Ja vaikka mummot nyt puhuvatkin mitä sattuu ja ilmeisesti naapurini näkö ei ole aivan entisellään, niin silti samanlaista puhetta voisin Suomessa kuvitella kuulevani vain omilta isovanhemmiltani.
Tässä viikkojen aikana on tullut pari kertaa käytyä myös paikallisissa menomestoissa, joissa hinnat ovat alhaiset, juomaa riittää ja ovet pidetään usein auki aamuun asti. Tunnelma on ollut erittäin freesi, vaikka ilmaa pystyykin röökinsavun takia melkeen halkoa veitseillä... Paikallinen dokauskulttuuri ei hirveästi eroa suomalaisesta serkustaan, vaan viinaa vedetään usein siihen asti, että oksennetaan kengilleen ja jäädään nukkumaan nurmikolle baarista uloslentämisen jälkeen. Paikallisten baarien halvin drinkki on kuin jumalan siunauksesta ehkä ultimaatein lempijuomani: Cuba libre, Kuuban vapaus!
Vaikka kirjoituksistani voi saada sellaisen kuvan, että olen tutustunut paikalliseen kulttuuriin pelkästään kuningas alkoholin päätäsekoittavien voimien avustuksella, niin se ei pidä paikkaansa. Paikallisilla joulutoreillakin, joista Wien on joulun alusaikaan erityisen tunnettu, on tullut myös käytyä. Suurin ja turistien eniten suosima joulutori löytyy Wienin raatihuoneen edestä, jossa isoihin puhuihin on esimerkiksi ripustettu niin monta punasta hohtavaa sydäntä, että puut hohtavat todella värikkäinä, myös myyntikojut ovat todella huolellisen näköisesti tehty puusta ja joulukrääsän ja kaiken muunkinlaisen krääsän esillepanossa ei olla nirsoiltu. On hattuja, pipareita, leivoksia, safkaa, terästettyä glögiä, hehkuviiniä ja hieman traditionaalisempaan tapaan vodkabatteryä, ilmapalloja, karttoja ja itävaltalaisia kolpakoita, jopa aidon kokoinen ritarin haarniskakin oli myytävänä! Ihmisiä toreilla tosin riittää ärsytykseen asti ja usein glögiään saa jonotella kymmenisenkin minuuttia kuunnellen samalla japanilaisten turistien taukoamatonta pölötystä.
Pääsin viime viikonloppuna myös kisailemaan ekaa kertaa sitten viime helmikuun ja jo nyt olin yllättävän lähellä siellä uimiani aikoja. Vielä kun kisat olivat todella kovatasoiset, mukana oli muunmuassa sellaisia amatöörejä kuin Markus Rogan, Dinko Jukic, Mads Glaesner, Peter Mankoc ja Randall Bal. Oli mukava päästä uimaan sunnuntaina 200 perhosta A-finaalissa, jotka tulivat ilmeisesti suorana tv:stä. Huomasi kyllä ettei kisoihin oltu oikein herkistelty, sen verran oli meno tukkoista koko viikonlopun, mutta tästä on hyvä jatkaa!
Kisoihin mentäessä ja sieltä tultaessa pääsin myös ensimmäistä kertaa itävaltalaiselle autobahnille, jossa meno hieman vikkelämpää kuin Suomen moottoriteillä. Vaikka nopeusrajoitus näennäisesti onkin 130, ajavat lähes kaikki ainakin 140:ä, seurani puheenjohtaja tosin hieman tätä kovempaa, nopeusmittarin pysyessä koko matkan ajan miehekkäässä 180:ssä. Kuten jo sanoin tuo 130km/h on näennäisesti nopeusrajoitus, koska autobahneilla ei ole nopeusvalvontaa. Päättäjät ovat tulleet täällä siihen tulokseen, että autobahneilla nopeuden valvominen on pelkkää rahanhaaskausta. Kaupungissa ja kaupunkialueella olevilla autobahnin osilla valvontaa on usein sitäkin enemmän ja rajoituksia kannattaa noudattaa jopa kilometrin tarkasti. Se ei tosin näyttänyt Ottoa haittaavan, hän kun ajoi satasta poliisiauton ohi juuri kaupunkialueella. No sakkoja tai mitään aktiivisuutta poliisien toimesta ei tullut ja matka jatkui siitä alkaen hieman rauhallisemmin.
Myös saksalaisille niin tyypillinen pilkuntarkkuus on Itävallan autobahneilla läsnä, ramppien kaistojen vieressä on tasaisin ja pienin väliajoin rampin siihenastisesta pituudesta kertovia kilpiä, ja yhden rampin päässä luki melko tarkasti "388m"
Noniin, nyt on taas aika upota ilta-askareisiin. Vielä pitäs pestä pyykkiä, tehä safkat, pyyhkii pölyjä ja päästä vielä suht ajoissa goisimaan...
No mutta, ensi kertaan ja lupaan, että siihen ei ole kauaa! :)